Askolan-Pukkilan hautausmaat

Askolan ja Pukkilan hautausmaiden lyhdyt

Kaikki lyhdyt tulisi poistaa haudoilta 7.6. mennessä kesän ajaksi.

Tämän jälkeen henkilökunta siirtää ne hautausmaan huoltorakennuksen seinustalle, josta ne ovat noudettavissa. Lyhdyt kesällä ovat työturvallisuusriski ja vaikeuttavat mm. trimmausta.

Toivomme myös, että 8.6. mennessä hoitohaudoilta poistetaan itse istuttamat kukat. Muutoin nekin siirretään hoitosopimuksen mukaisten kukkien tieltä pois.

 

Huomioithan myös, että kynttilä on avotuli, jota ei saa tehdä maastopalovaroituksen aikana.

 

Askolan hautausmaan yleinen wc

Avoinna kello 8-18  (tiedote 17.4.2026)

Kiinteistön yleisessä WC-tilassa on havaittu toistuvaa oleskelua, johon liittyy tupakointia. Tilan käyttö ei tällöin vastaa sen käyttötarkoitusta ja aiheuttaa haittaa muille käyttäjille muun muassa hajuhaittojen, siisteyden heikkenemisen sekä lisääntyneen siivous- ja kunnossapitotarpeen muodossa. Lisäksi tilanteeseen liittyy terveys- ja turvallisuusnäkökohtia.

Edellä mainittu toiminta on muodostunut kiinteistön käytön kannalta ongelmalliseksi, ja tilanne edellyttää tarkoituksenmukaisia toimenpiteitä tilojen asianmukaisen käytön turvaamiseksi. WC lukitaan päivittäin aiempaa aikaisemmin.

Epäasiallisesta käyttäytymisestä kohteella tehdään matalalla kynnyksellä aina rikosilmoitus.

 

Tiedote hinnastomuutoksista

Hautaustoimen maksut 1.10.2025 alkaen

Hautainhoidon hinnasto 1.4.2025 alkaen